Edellisellä sivullamme kerroimmekin jo paimensoittimista sekä kanteleesta. Perinteisessä suomalaisessa soitinmusiikissa on kuitenkin käytetty myös monia muita soittimia, kuten jouhikkoa, jota kutsutaan myös jouhikanteleeksi ja joka on yksi vanhimmista maamme lainasoittimista. Tällä sivullamme kerromme lisää sekä jouhikosta että muista perinteisessä suomalaisessa soitinmusiikissa käytetyistä soittimista.

Jouhikko

Jouhikko on siinä mielessä mielenkiintoinen soitin, että se on maamme ensimmäinen lainasoitin. Tässä soittimessa on 2-4 kieltä. Soitinta kutsutaan myös jouhikanteleeksi ja sen nimi juontaa juurensa kielten materiaaleina käytettyihin hevosen häntäjouhiin, joista kielet siis punottiin. Kun jouhikkoa soitetaan, pidetään vasempaa kättä soittimen tartunta-aukossa jakamassa kieliä. Germaanit käyttivät aikoinaan jouhikkoa, samoin keltit. Suomessa jouhikkoa alettiin käyttää ensimmäisenä Sortavalassa, jonne se saapui Ruotsin sekä Viron rannikon kautta. Tiettävästi jouhikkoa käytettiin 1800-luvulla ainakin Savonlinnassa, Mäntyharjulla, Kerimäellä, Kesälahdella, Sortavalassa, Ilomantsissa, Hiitolassa sekä Kiteellä.

Suomalainen pelimannimusiikki

Pelimanni-nimitystä on käytetty erityisesti sellaisista kansansoittajista, jotka soittivat viulua. Suuri osa Suomen arvostetuimmista pelimanneista oli kotoisin Länsi-Suomesta sekä maan ruotsinkielisiltä alueilta. Viulu onkin suosittu pelimannien soitin. Viulua on käytetty Suomessa ilmeisesti jo 1600-luvulla, vaikkakin laajemmassa mittakaavassa sitä alettiin käyttää maassamme vasta 1700 – 1800-luvuilla. Tavallisesti pelimannit valmistivat itse omat viulunsa. Viulua soitettiin tavallisimmin yksiäänisesti, mutta esimerkiksi häissä esiintyi myös oktaavisoittoa.

Pelimannit käyttivät myös klarinettia, jota Suomessa käytettiin lähinnä tansseissa. Tosin klarinettia on Suomessa käytetty myös käyntisoitoissa sekä marsseissa. Klarinetinsoittajia on kutsuttu myös pillipiipareiksi sekä musikanteiksi ja usein he hankkivat soittotaitonsa sotilassoittokunnasta.
Harmonikka saapui maahamme 1800-luvun loppupuolella. Harmonikan ja edellä mainittujen soitinten lisäksi myös esimerkiksi huuliharppu, kitara, kontrabasso, mandoliini sekä sitra olivat pelimannien käytössä. Nykyaikaiset pelimannit suosivat edellä mainittujen lisäksi myös urkuharmoonia.

Perinteisen kansanmusiikin lisäksi voidaankin puhua myös nykyaikaisesta kansamusiikista, jolle on tyypillistä kansanmusiikin elementtien käyttäminen. Tällaisia elementtejä voidaan nykyaikaisessa kansanmusiikissa yhdistää menestyksellisellä tavalla esimerkiksi pop-musiikin elementteihin, jolloin saadaan aikaan mielenkiintoisia yhdistelmiä. Perinteisen kansanmusiikin elementit sopivat todistettavasti hyvin yhteen myös esimerkiksi jazzin ja klassisen musiikkityylin elementtien kanssa. Yleinen kehityssuunta myös kansanmusiikin saralla on sellainen, että muusikot esittävät uransa alussa perinteikkäitä sävelmiä jatkaen myöhemmin uraansa omien teosten säveltämiseen.

Kansanmusiikin tulevaisuus

1940-luvun voidaan sanoa olleen Suomen kansanmusiikin uutta kulta-aikaa, koska tällöin sen suosio alkoi nousta uudelleen. Pelimanniyhtyeet vaikuttivat 1940-luvulla suuresti tähän aivan uuteen aaltomaiseen suosioon. 1960-luku oli myös otollista aikaa nykyaikaiselle kansanmusiikille – tuolloin kansanmusiikin suosiolliseen kehityskulkuun vaikuttivat erityisesti amerikkalaiset etnisen folklore-muotinsa kautta. 1960-luvulla erityisesti marginaaliryhmät kokivat tärkeäksi korostaa omaa perinnemusiikkiaan. Suomessa tällaisia marginaaliryhmiä olivat esimerkiksi suomenvenäläiset, suomenruotsalaiset sekä karjalaisevakot. Voidaan myös sanoa, että 1960-luvun kansanmusiikissa oli viitteitä politiikkaankin.

1980-lukua voidaan jälleen pitää maassamme kansanmusiikin kulta-aikana. Tuolloin oli erityisen merkittävää se, että Sibelius-Akatemiassa alettiin opettaa kansanmusiikkia akateemisella tasolla, mikä tietyllä tavalla alleviivasi kansanmusiikin merkitystä musiikkimaailmassa. Monet nykypäiviinkin asti säilyneet lastenlaulut sekä renkutukset ovat kansanmusiikkia aidoimmillaan – ovathan ne kulkeutuneet suusta suuhun vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Monet näistä lastenlauluista ja renkutuksista ovat tuttuja lähes jokaisessa suomalaisessa lapsiperheessä.
Nähtäväksi jää, kuinka suomalaiselle kansanmusiikille käy tulevaisuudessa – jääkö se aivan uudenlaisten ja uuden tyylisten renkutusten jalkoihin vai nouseeko se taas uudestaan suosion aallonharjalle. Kun Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta, voisi olla hyvä ajatus nostaa myös suomalainen kansanmusiikki sille kuuluvalle paikalle. Kansanmusiikki sekä siinä käytetyt soittimet ovat kiinteä osa kulttuuriamme sekä tuleville sukupolville jättämäämme perintöä. Perinteiset paimensoittimet sekä kannel ovat mielenkiintoisia tuttavuuksia, joista on moneksi!